Joulukuu 2017

Sain viimein säästettyä pienen omaisuuden uuteen kuvauskalustoon ja valokuvaus pääsi viimeinkin jatkumaan kesän vahingon jälkeen. Tällä kertaa työkaluina oli Nikonin harrastelijarunko D5600 ja jokapaikan objektiivi 15-55mm sekä pidempänä linssinä 70-300mm. Yllätyin kyllä positiivisesti kameran sekä lasien kyvyistä hintaansa nähden. Ajattelin, että kuvaan lähinnä vain instagramiin sekä facebookiin, joten kuvakokojen/kalustohankintojen ei tarvitse olla suunnattomia. Ajatus toimi hyvin.

Alkukuusta kävin Markon kanssa Kolin kansallispuistossa. Menimme paikalle hyvissä ajoin ennen valoisaa. Taivas oli poutainen, muttei sumua kuitenkaan ollut, joten pieliselle oli komea näkymä vaaralta. Joka puolella oli tykkylumipuita, jotka toimivat todella hyvin valokuvissa.

Sain paikalla muutamia hyviä ajatuksia yhdistää Kolilla ottamani kuvat aikasemmin kuvattuihin yökuviin. Kuvien suosio yllätti ingramissa, kuville kertyi miljoonia näyttökertoja. Kuvia jaettiin useissa kymmenissä suurissa instagram-tileillä, joka rohkaisi minua tekemään lisää digitaalista taidetta.

Kolin päiväreissusta innostuneena aloimme suunnittelemaan Suomen lapin / Norjan reissua. Auto starttasi toisena joulupäivänä kohti Leviä. Ajoimme Joensuusta Leville yhden päivän, jossa nukuimme levähdyspaikalla teltassa. Matkaa ehti kertyä noin 700 km. Se on paljon pimeässä, liukkaalla tiellä! Pakkasta perillä oli noin -18°C. Meillä molemmilla on hyvät makuupussit, muttei kummankaan telttamme sovellu oikein hyvin retkeilyyn talvella. Heräsin yöllä monesti, kun varpaista oli hävinnyt tunto 😀

Ensimmäisenä kuvauspäivänä nousimme gondolihissillä Levin huipulle, josta laskeuduimme lumikengillä rinnettä alas joulupukin mökille. Sain täältä taas muutamia upeita kuvia, joihin sekoitin aikasemmin otettuja yökuvia.

Leviltä jatkoimme matkaamme kohti Norjaa. Pysähdyimme ”matkalla” (ajoimme siis ylimmääräisen 100km lenkin etelään päin) saunomassa ja ruokailemassa tuttavien lomamökillä Ylläksellä. Lämmin sauna tuntui mahtavalle teltassa nukutun yön jälkeen! Ylläkseltä lähdimme ajamaan illan hämärtyessä kohti Senjan saarta, 490 km. Ajoimme Fjordgårdin kylään saaren pohjoispuolelle. Nukuimme muutaman tunnin autossa aamulla ja lähdimme nousemaan Segla-vuorelle. Tämä oli kolmas kertani tässä paikassa vuoden aikana. Kaikki aiemmat kerrat ovat osanneet yllättää omilla uusilla tavoillaan, ja tämäkään ei ollut poikkeus. Vuorien välissä rinteellä oli ollut yötä norjalainen kaveri (nimeä ei tietenkään tullut kysyttyä!), jonka kanssa saimme hyvän keskustelun kuvaamisesta ja retkeilystä aikaan. Otin muutaman kuvan myös miehen leiristä, se näytti niin hyvälle!

Laskeuduimme alas Segla-vuoren rinteeltä pimeän tultua, josta ajoimme saarta lounaaseen Bergsbotnin näköalapaikalle. Siellä oli komeat revontulet, ikimuistoinen kahvipaussi! Ajoimme vielä samana iltana Norjasta takaisin Suomeen, Kilpisjärvelle 240 km. Otimme Kilpisjärveltä mökin, jossa levähdimme yön yli. Pakkasta oli Suomen käsivarren Lapissa paikoin -32°C. Seuraavana aamuna laskeuduimme takaisin Itä-Suomeen. Matkaa kertyi yhteensä 2700km, aikaa reissuun meni 72 tuntia. Nopeasti laskettuna keskinopeutemme koko matka-ajalta oli siis 37.5 km/h 😀

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *