Tammikuu 2017


Innostuin yökuvauksesta loppuvuodesta 2016, hankin itselleni nopean Samyangin 14mm f/2.8-laajakuvalinssin, jolla otin kuvia lähinnä taivaasta. Välillä lasi joutui koville pakkasissa 😀

Sain kollegan kanssa ajatuksen lähteä pohjoiseen roadtripille tammikuussa revontulien perään. Ajoimme Joensuusta Tornioon, josta ylitimme rajan Ruotsin puolelle. Ylitettyä rajan, puhelimestani katkesi signaali. Liittymää ottaessa myyjä oli tehnyt jonkin sortin virheen, josta johtuen roaming-ominaisuus ei toiminut ollenkaan. Ei ollut helppoa selvittää liittymäasioita kuntoon sunnuntai iltana kaverin puhelimella Ruotsista 😀 Sain kuitenkin liittymän lopulta toimimaan, pisteet Soneran tekniselle tuelle! Suuntasimme Ruotsia pohjoiseen kohti Abiskoa. Kirunan jälkeen muistikuvani alkavat pätkiä, tähän mennessä oltiin tultu Joensuusta noin 900 km, suurin osa matkasta pimeässä. Etsimme leiripaikkaa Ruotsin ja Norjan rajan tuntumasta, taisimme ajaa rajan edes-takakaisin ainakin kolmesti. Jokapuolella oli vettä muutamasta sentistä, kymmeniin sentteihin. Jatkoimme matkaa vielä n. 180 km Norjan Bjerkvikiin, jossa yövyimme E10-tien varrella hotellissa meren rannalla.

Bjerkvikistä matka jatkui Lofoottien keskimmäiselle saarelle, Unstadin kuuluisalle surffirannalle. Leiriydyimme vuonon eteläpuolelle vuoren rinteelle. Sain sieltä muutaman kuvan, joista olen vieläkin ylpeä.

Heräsimme yöllä, kun teltan katto hakkasi naamaa. Alueella oli paikallisen sääsivuston mukaan jokin varoitus, mutta vähemmän hyvällä norjankielen osaamisellani jäi se huomioimatta. +10 m/s tuuli repi teltan lopulta rikki ja leiri piti purkaa kesken yön. Ajoimme hieman enemmän sisämaahan aamupalalle ja tuumasimme, ettei matkaa ollut järkevää jatkaa eteenpäin Lofootien kärkeä kohti. Sääennuste oli luvannut yhä huononevaa keliä, vettä satoi lähes tauotta, eivätkä saaret antaneet sitä mitä lähdimme sieltä hakemaan.

Ajoimme Norjaa pohjoiseen Senjan saarelle, paikkaan nimeltä Hamn i Senja. Vettä tuli, paljon. Taisin ottaa tämän vuorokauden aikana kokonaiset kaksi valokuvaa, molemmat mustia. Tiedätkö sen tunteen, kun kaikki tavarasi ovat litimärkiä ja pääset lämpimään hotellihuoneeseen? Rahalle oli taas hankittu vastinetta, pieni tauko oli paikallaan.

Hyvin nukutun yön jälkeen ajoimme saarta eteenpäin noin 60 km, paikkaan nimeltä Fjordgård. Siellä oli yksi Norjan kuvatuimmista paikoista, Segla-vuori. 600 metriä pystysuoraa pudotusta suoraan mereen. On muuten näkemisen arvoinen paikka, suosittelen! Jos menet paikalle kaamoksen aikaan, kiinnitä huomiota suunnittelemaan kaikki parinkymmenen minuutin tarkkuudella. Valoisaa aikaa on todella vähän.

Senjan saaren valloitettuamme jatkoimme matkaa mantereelle, pohjoiseen päin. Ajoimme 240 km Birtavarreen, vuonoille Suomineidon käsivarren pohjoispuolelle. Sitten valoshow alkoi. Päädyimme yöksi Muotkatakkaan, eli Suomen maanteiden korkeimpaan kohtaan 😀 Pakkasta oli reilu -25 astetta, eikä ilma paljoa tuolla kohdalla seissyt. Ei sitä teltassa niin mielellään enää viihdy noissa lämpötiloissa, ja olihan teltta rikkoutunutkin jo aiemmin vuoren rinteellä myrskyssä.

Enontekioltä matka jatkui etelää kohti Pyhä-Luoston kansallispuistoa. Edessä oli vajaan kymmenen kilometrin lumikenkävaellus maantien laidalta autiotuvalle kansallispuistoon. Lunta oli niillä kuuluisilla ”oikoreiteillä” vyötäröön! Kaverilta hävisi matkalla kameran muistikortti suolle. Onneksi pidän aina muutamaa ylimmääräistä mukana! 😀 Reposet loistivat ilalla jälleen upeasti. Sain täällä yhden parhaista ”aidoista” kuvistani. Kaiken kaikkiaan, mahtava kokemus!

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *