Marraskuu 2010

Marraskuu 2010, kuva kukasta! Vanhin järjestelmäkameralla ottamani kuva, minkä löysin. 😀

Ensimmäiset omat kokemukset valokuvauksesta ovat muistaakseni vuosilta 2006-2007 (Muistan kuvanneen hiekkarannalla kiviä todella läheltä, niin että saan taustalle nätin bokeh-efektin.), joka sai minut hakeutumaan ammattikoulutukseen Outokummun ammattiopistoon 2008.

Valokuvauksesta kursseja ammattikoulussa oli reilusti: perusteita, paljon studiossa työskentelyä, tekniikoita, tekniikkaa sekä sosiaalisien taitojen opettelua. Palanen osaamisestani perustuu tämän ajan oppeihin. Studiossa työskentelystä en juurikaan välittänyt, opin kyllä paljon uutta valaistuksesta. Tekniikoissa sekä tekniikassa olen ollut aina hyvä (ellen jopa erinomainen), joten opin ja sisäistin uudet asiat nopeasti. Sosiaalisia kontakteja ja niiden kanssa touhuamista tulisi mielestäni ammattikouluissa lisätä. Tarkoitan sitä, että osa ihmisistä pyrkii selvästi eroon sosiaalisista tilanteista (en voi sanoa kuuluvani tähän joukkoon) eikä opi työelämässä tarvittavia kommunikointi-taitoja. Sitten näitä opetellaan työpaikoilla ja kaupan kassalla asioidessa. Nyt meni kyllä vähän aiheen ohi, mutta tämä on sellainen aihe, johon mielestäni pitäisi yhteiskunnallisesti panostaa! Mitä mieltä olet?

Ensimmäiset kuvauskeikkani ovat vuodelta 2010. Yrittäjänä olin kuitenkin jo vuonna 2009 elokuusta. Paljon on muuttunut, erityisesti tekniikan osalta. Canonin 5D mk 2 oli tuolloin työjuhta-runko, jollaisesta haaveilin päiväunissani. Se julkaistiin juurikin 2008, kun aloitin opiskelut. Sillähän olisin hakannut vaikka halkoja naapurille! Muistan kuvanneeni koululta lainatulla Canonin 450D:llä(?). 450D, eli Rebel XSi oli aktiiviselle valokuvaharrastajalle suunnattu runko, huikeat 12,2MP, 9 af-pistettä 😀 Tänä päivänä iPhonella tekee parempaa jälkeä.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *